Minulta on usein kysytty mistä taiteilija saa ideansa. Kysymys on minulle yhtä absurdi kuin joku kysyisi: miten tiedät, mitä ostaa ruokakaupasta tänään. ”Menen kauppaan ja ostan ruokaa! Kuinkas muuten?” Sitten tajuan, että on olemassa niitäkin ihmisiä, jotka menevät ostoksille kauppalistan kanssa. Joten vertaukseni ei taidakaan olla kovin osuva.

No, mutta ideat tulevat aina kovin läheltä eikä niitä tarvitse etsiä. Tämän aamun suunnittelusessio on siitä hyvä esimerkki. Minun piti aloittaa uuden teatteriprojektin lavasteiden suunnittelu, mutta koska olo oli niin levoton, päätin kirjoittaa päiväkirjaa ensin.

Tämmöinen teksti sinne tuli:

Tiistai aamu 16.6. 2009

Minä en ole koskaan nähnyt pallosalamaa. Lapsena joku kaveri pelotteli, että ukonilmalla pistorasiasta saattaa pullahtaa pallosalama. Kuvittelin sen suuren miehen nyrkin kokoiseksi, hehkuvaksi, hiljalleen leijuvaksi tulipalloksi, joka törmätessään johonkin esineeseen tai ihmiseen räjähtää kuin salama.

Vaikka en sitä pystykään todistamaan, olen vakuuttunut, että minulla on nyt pallosalama rintakehässä. Koitan pysyä liikkumatta jottei se vaan törmäisi mihinkään särkyvään. Käsittääkseni sisuskaluni, ja varsinkin muutama elin rintakehässä, ovat hyvinkin särkyviä. Siksi istun hissukseen ja joka kerta kun mieleen nousee kuva niistä hymyilevistä sinisistä silmistä (vai oliko ne nyt vihreät, vai sittenkin ruskeat? Eh, en tiedä, näen vaan sen hymyn ja sen silmistä tulevan hehkun...) No siis kumminkin, kun se kuva siis tulee, painan sen heti pikaa pois, koska se saa pallosalaman liikkumaan rinnassani.

Olen niin hermostunut, että minun on pakko mennä lukemaan Wikipediasta tietoa pallosalamoista. Käy ilmi, että pallosalamat ovat äärimmäisen harvinaisia ja niiden elinikä on vain 2-8 sekuntia. Se rauhoittaa vähän mieltä. Siitä huolimatta minun tekisi mieli mennä sanomaan niiden hehkuvien silmien omistajalle: ”Anteeksi herra, katseenne aiheuttaa rintakehässäni sähkömagneettisen kentän, jonka seurauksena atomit alkavat ionisoitua ja muuttuvat valokaaren kuumuuden vaikutuksesta plasmamuotoon. Joten voisitteko olla ystävällinen ja käyttää aurinkolaseja?”

Sitten jäin kiinni Wikipediaan niin kuin niin monta kertaa aiemminkin ja kulutin tunnin jos toisenkin lukemalla plasmapalloista, virvatulista, bioluminenssista, sähkömagnetismista ja led-valoista. Ja niin siitä tuli ensimmäinen konsepti Oscar Wilden Salomen lavastuksiin. Jotakin hehkuvia palloja sinne tulee. Pyörittelen ideaa heliumpalloista, joiden sisässä on led-valoja. Huominen käynti led-firmassa taitaa selkiyttää ideaa enemmän. Tiesitteko muuten, että on olemassa niin isoja ilmapalloja, että niiden sisään voi pistää ihmisen!? Mitäs jos laittais Johannes kastajan pallon sisään? Sehän voisi olla hyvä tyrmä!

Taidan lähteä hupikauppaan katsomaan plasmalamppuja. Samalla voisin ostaa maadoituskaapelin. Siis ihan vaan itseäni varten...

Piuku

Ensimmäinen luonnos Salomen lavasteisiin

Muutama päivä sitten aloin miettiä kuumeisesti mitä mamille laittaisi äitienpäivälahjaksi. Nyt kun meikäläisen elämä on yhtä ristipistoa (siis villitys ei ole todellakaan ottanut laantuakseen) ajattelin, että tekisin mamille pienen ristipistotaulun. Ihan kiva, mutta hetken tarkemmin asiaa mietittyäni, sain paremman ajatuksen.

Minäpäs pistän mamin tekemään itse ristipistoja! Siis suunnittelen sille oman ristipistotyön, ostan langat ja kankaan ja pistän postissa tulemaan. Meidän äiti ei siis todellakaan ole sitä tyyppiä, että se tekisi vapaa-ajallaan ristipistoja. Ehei, se käy ampumassa ilmakiväärillä. Mutta mummu kun mummu. Olis senkin jo aika ruveta mummuilemaan ja tehdä edes yksi ristipistotyö nyt kun kädet ja silmät siihen vielä pystyy.

Mitä sitten aiheeksi? Vaikeaa kuvitella, että äippä jaksaisi motivoitua kukkataulusta. Pitää keksiä jotain innostavampaa. Sitten minä keksin: Mick Jaggerin muotokuva! Siinä on aihe, josta meidän äiti voisi innostua niin paljon, että sen saisi tekemään jopa ristipistoja! Niin, tiedetään, muiden meidän ikäisten vanhemmat kuuntelee Eino Grönia ja Mattia ja Teppoa, mutta meidän mami fanittaa Rollareita ja Bon Jovia...

Siis muotokuvaa tekemään. Olin jo muutaman päivän ajan pyöritellyt erilaisia valokuvia photoshopissa ajatuksella, että muokkaisin niistä ristipistomalleja. Nyt motivaatio nousi saada kehitettyä toimiva tekniikka ja onnistuihan se lopulta. Olen itseasiassa aika ylpeä lopputuloksesta. Ensin kokeilin kurttunaamaisen Jaggerin irvistyskuvia, mutta ei se oikein toiminut. Joten päätin valita kuvaksi nuoren Mick Jaggerin sellaisena kuin se silloin aikoinaan, törröhuulineen ja takkutukkineen, roikkui äitini vinttikamarin seinällä kauhistuttamassa äidin omaa mummua. Innostuin hommasta niin paljon, että siinä kylkiäisenä tuli sitten Bon Jovin ja John Lennoninkin kuvat. Ristipisto-ohjeet tulee nettiin perässä. Kaikki innokkaat voivat tilata niitä sähköpostilla.

Nyt jännityksellä odotetaan, mitä mami Mick Jaggeristä tuumaa...

Piuku

 

 

Tää Mick Jagger on vähän helpompi. Hyvä alottaa tällä.

 

Lennonissa on jo vähän enemmän haastetta.

 

Tää Bon Jovi on kanssa aika helppo. Ei liian iso aloittelijalle.

 

On joitakin asioita, joissa ihmisen olisi hyvä kasvaa ja kehittyä ja sitten toisia asioita, jotka nyt vaan ovat niin kuin ovat  ja sellaisena pysyvät teki ihminen sitten mitä tahansa.

Minun kohdallani on kaksi juttua, jotka voi vaan samantien hyväksyä, niin säästyy kaikilta osapuolilta monta päänsärkyä: minulla ei ole viherpeukaloa ja rakastan improvisointia. Toisin sanoen käsityömallien valmiista ohjeista kopioiminen ei kertakaikkiaan ole minua varten, ei vaikka ne olisikin itse piirtämiäni malleja. Viimeviikkoisten ristipistonöyryytysten jälkeen asia on käynyt enemmän kuin selväksi.

Muutaman päivän itsetutkiskelun jälkeen olin valmis hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja päätin haastaa ristipistot! Mitä tapahtuu kun en piirräkään ensin suunnitelmaa, vaan otan neulan ja langan ja alan vaan tökkiä mitä mieleen juolahtaa? Kun muutama vuosi sitten kokeilin samaa tekniikkaa virkkaukseen, syntyi sarja veistoksia ’free-style’-pitsistä, jossa ei todellakaan ole yhtään kuviota, joka toistuisi. Mutta hienoja niistä tuli ja irtosi niillä Hollannin valtion kaksivuotinen taideapuraha. Että eiköhän annettaisi niille ristipistoillekin vielä mahdollisuus.

Aiheita ei tarvitse kovin kaukaa etsiä. Nimittäin pääsiäisen aikaan Hollanti alkoi kukkia. Ensin krookuksia ja narsisseja ja sitten magnoliat ja kirsikkapuut räjähtivät täyteen kukkaan muutamassa päivässä. Nyt tulevat tulppaanit, miljoonat ja miljoonat tulppaanit. Ne värjäävät maiseman simänkantamattomiin kirjavaksi tilkkutäkiksi. Vaikka minulla ja kasveilla on vähintäänkin kompleksinen suhde, katselen vuotavasta nenästäni huolimatta tätä ihmettä syvän liikutuksen vallassa. Enkä voi olla ylistämättä elämän ihmettä kun kuolleeksi julistamani salkoruusun tyvestä alkoi nousta uusi verso. Miten on mahdollista, että kaikki istuttamani pavuntaimet kuolivat, mutta sitten hylätyssä kukkaruukussa terassin nurkassa alkaa kasvaa uusi elämä?

Kasveista ja väreistä sokaistuneena ostin kirjakaupasta kasvikatalogin ja ystäväni kanssa vietimme yhden ihanan iltapäivän leikkaamalla yli 600 kuvaa irti kirjasta. Kuvat valtasivat ensin sängyn ja sitten lattian. Ne järjestyivät väreittäin ja alkoivat luoda ryhmiä, joissa koon, muodon ja rytmin yhdistelmät loivat harmoonisia kokonaisuuksia. Olin löytänyt täydellisen työkalun tekstiilien suunnittelua varten!! Juu, uskokaa pois, näitä kuvia pyöritetään vielä pitkään ja ensimmäiset kankaanpainokuviot tekevät jo kovasti tuloaan. Mutta se on sitten eri juttu, nyt takaisin ristipistoihin.

Kukkakuvat takaraivossa otin kankaan ja neulan ja annoin tajunnanvirran viedä. Ei siinä kauan mennyt kun kuva alkoi tarvita jotain muuta ristipistojen vastapainoksi. Susan fanipaidan transfer-paperin jämät lojuivat vielä pöydällä (joskus se on aika hyvä juttu, jos ei siivoa liian usein) ja päätin kokeilla vuosia sitten käyttämääni tekniikkaa: siirtokuvien yhdistämistä kirjontaan. Ja se oli juuri se, mitä ristipistotyöni tarvitsi. Ja tällainen siitä ensimmäisestä tuli. Kasvia on turha etsiä katalogeista, se on epäkasvi. Siis muistuttaa muodoltaan erehdyttävästi kasvia sitä kuitenkaan olematta.

Trying to grow right

Omistettu rakkaalle äidilleni, joka ensin kovasti yritti saada minut kasvamaan ohjeen mukaan, mutta jossain vaiheessa luovutti ja antoi minun rehottaa sellaisena kuin olen.

Piuku

 

On taas se aika vuodesta kun ateljee Onnelassa kieputetaan sormet verillä villalankaa kerälle. Ei, nämä eivät ole sukka- tai villapaitalankoja. Siinä on kasassa meidän huomisen teatteriesityksen lavasteet! Mikä työ keriä tämä määrä lankaa siistiksi palloiksi ja sitten ei tarvita kuin puoli tuntia ja yhdessä hujauksessa 72 kerää villalankaa on muuttunut sekasotkuiseksi kasaksi. Sitä solmua ei saisi enää auki, vaikka siihen kuluttaisi yhden ihmiselämän.

Mitä sitten tuon puolen tunnin aikana tapahtuu, voi tietysti ihmetellä. No jotenkin näin: J:n päälle sataa villalankoja, mutta se on täysin luonnollista, koska  J juuri miettii elämänsä punaista lankaa. M on päättänyt lähteä matkalle ja kun E ja M2 soittavat trumpetteja, J sekoaa ja alkaa rakentaa taloa. Talo sortuu ja J jää vangiksi. E2 haalii kaikki langat ja soittaa kasan päällä harppua. M turhautuu kun pyörälle ei löydy kärryä, M2:n tikkaat eivät vie mihinkään, jonka seurauksena J, M, M2 ja E vaihtavat lankoja ja lopputuksena J ymmärtää, että punainan lanka on punainen lanka. Se siitä. ... Kuka tämän esityksen on ohjannut!?

You might wonder, don’t these people have anything better to do on Friday evening than to cover old ladders and wheels with wool yarn. Well… the answer is no, this is serious work! And they actually did enjoy it. It only needs one crazy idea and enough crazy people to realize it, and anything is possible. Good luck tomorrow. Enjoy the performance!

Love, P

Ateljee Onnelassa kävi tänään vieras. Kahvipöytäkeskustelussa nousi esiin sydäntäsärkevän ihana Susan Boyle, joka Brittien Talentissa hurmasi yleisönsä ja aiheutti muutamassa päivässä maailmanlaajuisen ilmiön.

Ensin B ja P katsoivat iho kananlihalla yhä uudelleen ja uudelleen Susanin youtube:n videoita. Sitten syntyi idea: Tehdään Susan fanipaidat! Jostakin laatikonpohjalta löytyi vielä muutama transfer-paperi ja tuntia myöhemmin oli fanipaidat valmiina! B:lle kiitos hienosta photoshoppauksesta.

Olkoon tämä T-paitasuunnitelma kunnianosoitus kaikille niille tavallisille ihmisille, jotka kantavat sisällään uskomatonta lahjakkuutta. Jos haluat liittyä Susanin kannatusjoukkoihin ja tehdä itsellesi fanipaidan, tee näin:

Kopioi alla oleva kuva ja printtaa se transfer- eli siirtokuvapaperille. Transfer-paperia voi ostaa kirjakaupoista tai kopioliikkeistä. Muista vaihtaa printterin asetukset  transfer-paperille. Silloin kuva automaattisesti vaihtuu peilikuvaksi. Leikkaa kuva paperista ja silitä kuumalla raudalla vanhaan (tai uuteen) t-paitaan.

Ja sitten kaikki peukut pystyyn. Tulkoon Susanista megamenestys!

Piuku

 

Go Susan!!!!!!