Minulta on usein kysytty mistä taiteilija saa ideansa. Kysymys on minulle yhtä absurdi kuin joku kysyisi: miten tiedät, mitä ostaa ruokakaupasta tänään. ”Menen kauppaan ja ostan ruokaa! Kuinkas muuten?” Sitten tajuan, että on olemassa niitäkin ihmisiä, jotka menevät ostoksille kauppalistan kanssa. Joten vertaukseni ei taidakaan olla kovin osuva.

No, mutta ideat tulevat aina kovin läheltä eikä niitä tarvitse etsiä. Tämän aamun suunnittelusessio on siitä hyvä esimerkki. Minun piti aloittaa uuden teatteriprojektin lavasteiden suunnittelu, mutta koska olo oli niin levoton, päätin kirjoittaa päiväkirjaa ensin.

Tämmöinen teksti sinne tuli:

Tiistai aamu 16.6. 2009

Minä en ole koskaan nähnyt pallosalamaa. Lapsena joku kaveri pelotteli, että ukonilmalla pistorasiasta saattaa pullahtaa pallosalama. Kuvittelin sen suuren miehen nyrkin kokoiseksi, hehkuvaksi, hiljalleen leijuvaksi tulipalloksi, joka törmätessään johonkin esineeseen tai ihmiseen räjähtää kuin salama.

Vaikka en sitä pystykään todistamaan, olen vakuuttunut, että minulla on nyt pallosalama rintakehässä. Koitan pysyä liikkumatta jottei se vaan törmäisi mihinkään särkyvään. Käsittääkseni sisuskaluni, ja varsinkin muutama elin rintakehässä, ovat hyvinkin särkyviä. Siksi istun hissukseen ja joka kerta kun mieleen nousee kuva niistä hymyilevistä sinisistä silmistä (vai oliko ne nyt vihreät, vai sittenkin ruskeat? Eh, en tiedä, näen vaan sen hymyn ja sen silmistä tulevan hehkun...) No siis kumminkin, kun se kuva siis tulee, painan sen heti pikaa pois, koska se saa pallosalaman liikkumaan rinnassani.

Olen niin hermostunut, että minun on pakko mennä lukemaan Wikipediasta tietoa pallosalamoista. Käy ilmi, että pallosalamat ovat äärimmäisen harvinaisia ja niiden elinikä on vain 2-8 sekuntia. Se rauhoittaa vähän mieltä. Siitä huolimatta minun tekisi mieli mennä sanomaan niiden hehkuvien silmien omistajalle: ”Anteeksi herra, katseenne aiheuttaa rintakehässäni sähkömagneettisen kentän, jonka seurauksena atomit alkavat ionisoitua ja muuttuvat valokaaren kuumuuden vaikutuksesta plasmamuotoon. Joten voisitteko olla ystävällinen ja käyttää aurinkolaseja?”

Sitten jäin kiinni Wikipediaan niin kuin niin monta kertaa aiemminkin ja kulutin tunnin jos toisenkin lukemalla plasmapalloista, virvatulista, bioluminenssista, sähkömagnetismista ja led-valoista. Ja niin siitä tuli ensimmäinen konsepti Oscar Wilden Salomen lavastuksiin. Jotakin hehkuvia palloja sinne tulee. Pyörittelen ideaa heliumpalloista, joiden sisässä on led-valoja. Huominen käynti led-firmassa taitaa selkiyttää ideaa enemmän. Tiesitteko muuten, että on olemassa niin isoja ilmapalloja, että niiden sisään voi pistää ihmisen!? Mitäs jos laittais Johannes kastajan pallon sisään? Sehän voisi olla hyvä tyrmä!

Taidan lähteä hupikauppaan katsomaan plasmalamppuja. Samalla voisin ostaa maadoituskaapelin. Siis ihan vaan itseäni varten...

Piuku

Ensimmäinen luonnos Salomen lavasteisiin

Muutama päivä sitten aloin miettiä kuumeisesti mitä mamille laittaisi äitienpäivälahjaksi. Nyt kun meikäläisen elämä on yhtä ristipistoa (siis villitys ei ole todellakaan ottanut laantuakseen) ajattelin, että tekisin mamille pienen ristipistotaulun. Ihan kiva, mutta hetken tarkemmin asiaa mietittyäni, sain paremman ajatuksen.

Minäpäs pistän mamin tekemään itse ristipistoja! Siis suunnittelen sille oman ristipistotyön, ostan langat ja kankaan ja pistän postissa tulemaan. Meidän äiti ei siis todellakaan ole sitä tyyppiä, että se tekisi vapaa-ajallaan ristipistoja. Ehei, se käy ampumassa ilmakiväärillä. Mutta mummu kun mummu. Olis senkin jo aika ruveta mummuilemaan ja tehdä edes yksi ristipistotyö nyt kun kädet ja silmät siihen vielä pystyy.

Mitä sitten aiheeksi? Vaikeaa kuvitella, että äippä jaksaisi motivoitua kukkataulusta. Pitää keksiä jotain innostavampaa. Sitten minä keksin: Mick Jaggerin muotokuva! Siinä on aihe, josta meidän äiti voisi innostua niin paljon, että sen saisi tekemään jopa ristipistoja! Niin, tiedetään, muiden meidän ikäisten vanhemmat kuuntelee Eino Grönia ja Mattia ja Teppoa, mutta meidän mami fanittaa Rollareita ja Bon Jovia...

Siis muotokuvaa tekemään. Olin jo muutaman päivän ajan pyöritellyt erilaisia valokuvia photoshopissa ajatuksella, että muokkaisin niistä ristipistomalleja. Nyt motivaatio nousi saada kehitettyä toimiva tekniikka ja onnistuihan se lopulta. Olen itseasiassa aika ylpeä lopputuloksesta. Ensin kokeilin kurttunaamaisen Jaggerin irvistyskuvia, mutta ei se oikein toiminut. Joten päätin valita kuvaksi nuoren Mick Jaggerin sellaisena kuin se silloin aikoinaan, törröhuulineen ja takkutukkineen, roikkui äitini vinttikamarin seinällä kauhistuttamassa äidin omaa mummua. Innostuin hommasta niin paljon, että siinä kylkiäisenä tuli sitten Bon Jovin ja John Lennoninkin kuvat. Ristipisto-ohjeet tulee nettiin perässä. Kaikki innokkaat voivat tilata niitä sähköpostilla.

Nyt jännityksellä odotetaan, mitä mami Mick Jaggeristä tuumaa...

Piuku

Tää Mick Jagger on vähän helpompi. Hyvä alottaa tällä.

Lennonissa on jo vähän enemmän haastetta.

Tää Bon Jovi on kanssa aika helppo. Ei liian iso aloittelijalle.

On joitakin asioita, joissa ihmisen olisi hyvä kasvaa ja kehittyä ja sitten toisia asioita, jotka nyt vaan ovat niin kuin ovat  ja sellaisena pysyvät teki ihminen sitten mitä tahansa.

Minun kohdallani on kaksi juttua, jotka voi vaan samantien hyväksyä, niin säästyy kaikilta osapuolilta monta päänsärkyä: minulla ei ole viherpeukaloa ja rakastan improvisointia. Toisin sanoen käsityömallien valmiista ohjeista kopioiminen ei kertakaikkiaan ole minua varten, ei vaikka ne olisikin itse piirtämiäni malleja. Viimeviikkoisten ristipistonöyryytysten jälkeen asia on käynyt enemmän kuin selväksi.

Muutaman päivän itsetutkiskelun jälkeen olin valmis hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja päätin haastaa ristipistot! Mitä tapahtuu kun en piirräkään ensin suunnitelmaa, vaan otan neulan ja langan ja alan vaan tökkiä mitä mieleen juolahtaa? Kun muutama vuosi sitten kokeilin samaa tekniikkaa virkkaukseen, syntyi sarja veistoksia ’free-style’-pitsistä, jossa ei todellakaan ole yhtään kuviota, joka toistuisi. Mutta hienoja niistä tuli ja irtosi niillä Hollannin valtion kaksivuotinen taideapuraha. Että eiköhän annettaisi niille ristipistoillekin vielä mahdollisuus.

Aiheita ei tarvitse kovin kaukaa etsiä. Nimittäin pääsiäisen aikaan Hollanti alkoi kukkia. Ensin krookuksia ja narsisseja ja sitten magnoliat ja kirsikkapuut räjähtivät täyteen kukkaan muutamassa päivässä. Nyt tulevat tulppaanit, miljoonat ja miljoonat tulppaanit. Ne värjäävät maiseman simänkantamattomiin kirjavaksi tilkkutäkiksi. Vaikka minulla ja kasveilla on vähintäänkin kompleksinen suhde, katselen vuotavasta nenästäni huolimatta tätä ihmettä syvän liikutuksen vallassa. Enkä voi olla ylistämättä elämän ihmettä kun kuolleeksi julistamani salkoruusun tyvestä alkoi nousta uusi verso. Miten on mahdollista, että kaikki istuttamani pavuntaimet kuolivat, mutta sitten hylätyssä kukkaruukussa terassin nurkassa alkaa kasvaa uusi elämä?

Kasveista ja väreistä sokaistuneena ostin kirjakaupasta kasvikatalogin ja ystäväni kanssa vietimme yhden ihanan iltapäivän leikkaamalla yli 600 kuvaa irti kirjasta. Kuvat valtasivat ensin sängyn ja sitten lattian. Ne järjestyivät väreittäin ja alkoivat luoda ryhmiä, joissa koon, muodon ja rytmin yhdistelmät loivat harmoonisia kokonaisuuksia. Olin löytänyt täydellisen työkalun tekstiilien suunnittelua varten!! Juu, uskokaa pois, näitä kuvia pyöritetään vielä pitkään ja ensimmäiset kankaanpainokuviot tekevät jo kovasti tuloaan. Mutta se on sitten eri juttu, nyt takaisin ristipistoihin.

Kukkakuvat takaraivossa otin kankaan ja neulan ja annoin tajunnanvirran viedä. Ei siinä kauan mennyt kun kuva alkoi tarvita jotain muuta ristipistojen vastapainoksi. Susan fanipaidan transfer-paperin jämät lojuivat vielä pöydällä (joskus se on aika hyvä juttu, jos ei siivoa liian usein) ja päätin kokeilla vuosia sitten käyttämääni tekniikkaa: siirtokuvien yhdistämistä kirjontaan. Ja se oli juuri se, mitä ristipistotyöni tarvitsi. Ja tällainen siitä ensimmäisestä tuli. Kasvia on turha etsiä katalogeista, se on epäkasvi. Siis muistuttaa muodoltaan erehdyttävästi kasvia sitä kuitenkaan olematta.

Trying to grow right

Omistettu rakkaalle äidilleni, joka ensin kovasti yritti saada minut kasvamaan ohjeen mukaan, mutta jossain vaiheessa luovutti ja antoi minun rehottaa sellaisena kuin olen.

Piuku

On taas se aika vuodesta kun ateljee Onnelassa kieputetaan sormet verillä villalankaa kerälle. Ei, nämä eivät ole sukka- tai villapaitalankoja. Siinä on kasassa meidän huomisen teatteriesityksen lavasteet! Mikä työ keriä tämä määrä lankaa siistiksi palloiksi ja sitten ei tarvita kuin puoli tuntia ja yhdessä hujauksessa 72 kerää villalankaa on muuttunut sekasotkuiseksi kasaksi. Sitä solmua ei saisi enää auki, vaikka siihen kuluttaisi yhden ihmiselämän.

Mitä sitten tuon puolen tunnin aikana tapahtuu, voi tietysti ihmetellä. No jotenkin näin: J:n päälle sataa villalankoja, mutta se on täysin luonnollista, koska  J juuri miettii elämänsä punaista lankaa. M on päättänyt lähteä matkalle ja kun E ja M2 soittavat trumpetteja, J sekoaa ja alkaa rakentaa taloa. Talo sortuu ja J jää vangiksi. E2 haalii kaikki langat ja soittaa kasan päällä harppua. M turhautuu kun pyörälle ei löydy kärryä, M2:n tikkaat eivät vie mihinkään, jonka seurauksena J, M, M2 ja E vaihtavat lankoja ja lopputuksena J ymmärtää, että punainan lanka on punainen lanka. Se siitä. ... Kuka tämän esityksen on ohjannut!?

You might wonder, don’t these people have anything better to do on Friday evening than to cover old ladders and wheels with wool yarn. Well… the answer is no, this is serious work! And they actually did enjoy it. It only needs one crazy idea and enough crazy people to realize it, and anything is possible. Good luck tomorrow. Enjoy the performance!

Love, P

Ateljee Onnelassa kävi tänään vieras. Kahvipöytäkeskustelussa nousi esiin sydäntäsärkevän ihana Susan Boyle, joka Brittien Talentissa hurmasi yleisönsä ja aiheutti muutamassa päivässä maailmanlaajuisen ilmiön.

Ensin B ja P katsoivat iho kananlihalla yhä uudelleen ja uudelleen Susanin youtube:n videoita. Sitten syntyi idea: Tehdään Susan fanipaidat! Jostakin laatikonpohjalta löytyi vielä muutama transfer-paperi ja tuntia myöhemmin oli fanipaidat valmiina! B:lle kiitos hienosta photoshoppauksesta.

Olkoon tämä T-paitasuunnitelma kunnianosoitus kaikille niille tavallisille ihmisille, jotka kantavat sisällään uskomatonta lahjakkuutta. Jos haluat liittyä Susanin kannatusjoukkoihin ja tehdä itsellesi fanipaidan, tee näin:

Kopioi alla oleva kuva ja printtaa se transfer- eli siirtokuvapaperille. Transfer-paperia voi ostaa kirjakaupoista tai kopioliikkeistä. Muista vaihtaa printterin asetukset  transfer-paperille. Silloin kuva automaattisesti vaihtuu peilikuvaksi. Leikkaa kuva paperista ja silitä kuumalla raudalla vanhaan (tai uuteen) t-paitaan.

Ja sitten kaikki peukut pystyyn. Tulkoon Susanista megamenestys!

Piuku

Nyt ne sitten tarttui käteen ne karvamadon jämälangat ja aloin neuloa ”Pörris Pullukkaa”. Uskokaa tai älkää, siitä tulee laukku! Koska Pörris muistuttaa tällä hetkellä enemmän Peppi Pitkätossun mielisairaalasta karanneen kaksossiskon rantakassia kuin vakavasti otettavan kolkyt-ja-risat freelance suunnittelijan city-laukkua, jossa kannetaan sony vaioa Amsterdamin muotimessuilla, totesin, että stailaus taitaisi olla paikallaan. Siis Pörris tarvitsee suuren maailman tyylliin imagokohotuksen. Ja kyllähän minä tiedän miten se tehdään.

Muoti- ja tekstiiliteollisuudessa voidaan stailauksella tehdä ihmeitä. Sama tuote voidaan tehdä sporttiseksi ja klassisen arvokkaaksi  tai nuoreksi, villiksi  ja seksikkääksi vain pelkkiä tageja muuttamalla. Tagit, eli tuotemerkit niskalenkuroista pesumerkkeihin ja metallilogoihin tekevät tuotteen imagon, luovat sille kohderyhmän  ja assosioivat sen tiettyyn elämäntapaan tai ideologiaan. T-paidoissa kyseinen ilmiö on saavuttavut ällistyttävät mittasuhteet. Lähes jokainen ihminen maapallolla omistaa t-paidan ikään, sukupuoleen, rotuun, uskontoon, elintasoon tai kulttuuriin katsomatta. Vaikka t-paidan muoto on kaikilla näillä kohderyhmillä jokseenkin sama, edustaa itse tuote täydellisen eri asioita. Joskus huvittelen vaatekaupoissa tutkimalla vaatteiden tageja. Niistä löytyy uskomattomia sloganeita: ’50% pleasure, 50% joy, made with pride’ ’unique appearence’ ’sporty girl’ ’farytale’ ja kaikkea mahdollista ’hot chick’eistä  ’real classic men’eihin. Itse asiassa on aika pelottavaa, että suurin osa ihmisistä ei koskaan edes huomaa, kuinka nämä piiloviestit on kätketty kirjontoihin, printteihin, nauhoihin, tuotelappuihin ja merkkeihin. Ja kun se saattaa olla juurikin se pienen pieni kirjonta rinnuksessa, joka erottaa golffarin dj:stä. Tuotteella saattaa jopa olla sama valmistaja!

Siis Pörris tarvitsee katu-uskottavan logon! Onhan mulla tuolla ateljeella kirjontakone. Äkkiäkös sille nyt jonkun logon tekisi. Eikä sitten mitään ristipistoja tai ’ Pörris, iloa elämään’-sloganeita!! Nyt tarvitaan maskuliinisuutta söpöilyn vastapainoksi. Vahvaa armeijahenkistä puuvillakangasta vuoreksi, nahkahihnoja ja metallisolkia. Ja logoksi yksinkertainen merkki, joka voisi luoda assosiaation vaikka kansainvälisen mediajättiin. Jopas rupesi kuullostamaan trendikkäältä! :-)

Vähän aikaa logo asiaa pyöriteltyäni päädyin kirjainyhdistelmään AO niinku Ateljee Onnela. Hetkinen...A ja O?  ”Kärsivällisyys on kaiken A ja O”. Ei pöllömpi sattuma, että tähän kirjainyhdistelmään liittyy niin monta sanontaa. Ja eikun googlaamaan kuvia alfoista ja omegoista.

No tässä Pörris suunnitelma siinä vaiheessa kun se nyt on.  Huvittava se on vieläkin, ei siitä taida tulla katu-uskottavaa sitten tekemälläkään. Mutta jotkut tuon tyyppiset soljet voisi olla kivoja. Täytyy vissiin käydä kirpparilla katsomassa vanhoja vöitä. Logoakin vähän jo luonnostelin. Nyt pitäis vielä muistaa kuinka se kirjontaohjelma oikeen toimii.

Piuku

Ateljee Onnela ylpeänä esittää: Siinä se nyt on, minun ensimmäinen ristipisto’mallistoni’! Olkoon tämä osoitus siitä, mitä kärsivällisyydellä ja itsepäisyydellä saa aikaan. :-)

Kolmen viikon hartaalla yrittämisellä (ja purkamisella) vihdoin pääsin kuin pääsinkin sisään ristipistojen salattuun maailmaan ja suoraan sanottuna jäin ihan koukkuun. Ristipistojen tekeminen on taito siinä missä mikä tahansa muukin ja kyllä sen oikeasti harjoittelemalla oppii. No, on niissä virheitä vieläkin, mutta jos ei olla liian nökönuukia, niin ihan hyvältä ne näyttää.

Tällä kankaalla meinaan päällystää ne keittiön tuolit, jotka olivat valkoiset kunnes sisareni lapset tulivat käymään Hollannissa ja kokeilivat akryylivärejä...

Ohjeet tulee nettiin heti kun saan piirrokset valmiiksi. Se piirtäminen olikin taas ihan omanlainen projekti, mutta siitä toisella kertaa.

Piuku

Folklore ristipistosarjan ohjeet voit tilata alla olevasta sähköpostiosoitteesta.

PDF-tiedosto sisältää ruutupiirroksina:

6 tähtikuviota ja  4 reunakuviota.

Hinta 3€

Patterns of this Folklore cross stitch series available from the following e-mail address.

PDF file consists as grid drawings:

6 round patterns and 4 board patterns

Price 3€

Tämä on ehkä käsityöhistoriani nöyryyttävin kokemus. Minä olen kokeillut ristipistoja!

Viime syksynä meillä töissä tehtiin ensi talven mallistoon vaatteita, joihin suunnittelin perinteisten hollantilaisten ristipistomallien tapaisia kuvioita. Kirjonnat teetettiin Intiassa koneellisesti, mutta jälki muistuttaa erehdyttävästi käsintehtyjä ristipistoja. Siitä innoituksen saaneena päätin kokeilla käsinkirjontaa ja intoa puhkuen piirsin useita eri malleja.

Seuraavana päivänä kangasta ja lankoja ostamaan ja siitä se alkoi: Ensin syytin pellavakangasta, joka ei ollut tarpeeksi tasaisesti kudottu. Sitten syytin huonoa valoa. Sitten liian kirkasta auringonpaistetta. Sitten huononevaa näköäni ja ystäväni hölötyksiä, jotka häiritsivät keskittymistäni, rose viiniä, huonoa asentoa, liian suttuista suunnitelmaa, hartiakipua, väärän kokoisia pistoja ja huonoa neulaa.

Lopulta minun oli pakko katsoa totuutta silmiin: Kello oli puoli 4 yöllä enkä ollut saanut ensimmäistäkään kuvioa valmiiksi. Olin kirjonut koko päivän ja illan! Kankaan joka kulmassa oli puoliksi tehtyjä kuvioita, jotka hylkäsin siinä vaiheessa kun purkamiseen menisi kauemmin aikaa kuin uuden tekemiseen.

Totuus iski kuin vasara rintakehään: ”Minusta ei ole tähän.” Minä en yksinkertaisesti pysy oikealla rivillä. Kuviot alkavat elää kankaalla omaa elämäänsä ja lipsun suunnitelmasta liian helposti. Joo joo, improvisointi on ehkä parhaimpia ominaisuuksiani suunnittelijana, mutta ristipistotöissä se ei vaan toimi. Jos haluan kuvioista symmetrisiä on suunnitelmaa vaan pakko noudattaa. Sitä paitsi ei pitäisi olla vaikeaa, ruksi oikeaan paikkaan, ei sen kummempaa. Tyhmempikin tähän pystyy... Mutta totuus on, että vaikka minä kuinka yritin, virheitä sattui siltikin ja minun piti vähän väliä purkaa.

Aivopuoliskot! Tämän täytyy johtua aivopuoliskoista. Koska minulla oikea aivopuolisko on ylikehittynyt suhteessa vasenpaan, en osaa sulkea sitä pois silloinkaan kun sen käytto ei ole tarpeen. (luovuus on oikealla puolella) Ristipistojen tekeminen on rationaalista touhua. Vaatii loogista ajattelua, systemaattisuutta ja matemaattista älyä. Siis vasenta aivopuoliskoa. Siis mitä!?!

Tarkoittaako tämä, etten edes pystyisi, vaikka yrittäisin, loogisuuteen ja systemaattisuuteen? En ole vaan koskaan kamalasti arvostanut kyseisiä ominaisuuksia. Olen paljon paremmin kotonani luovassa kaaoksessa ja onnellisimmillani kun elämä on yhtä improvisointia. Mutta siis... en pystyisi, vaikka ihan tosissani yrittäisin, olemaan looginen ja systemaattinen!!!?

Aivot shokkitilassa menin nukkumaan ja näin koko yön unia suvustani. Mitä tekemistä minun suvullani on ristipistojen kanssa?

Piuku

Tässä eräs epäonnistunut räpellys. Niin niin, tiedetään: se ei ole symmetrinen... Juuh, kyllä niiden ruksien oli ihan tarkoitus olla samankokoisia... Ja se kyllä on ihan totta, että saman langan pitäisi olla aina päällimmäisenä...

Hollantiin on tullut kevät. Kevät tarkoittaa kahta asiaa: puutarhakeinua ja kevätneuleita. Siispä hyppäsin mummopyöräni selkään ja viipotin tukka liehuen lankakauppaan.

Siinä se mötkötti vihreänä ja karvaisena. Se näytti niin suloisen pehmoiselta, että minun oli pakko kaivaa se kaikkien muiden lankojen keskeltä. Ja niin minä dumppasin kaikki taiteellisen korkeatasoiset 'kevätmuotineule' suunnitelmani ja ostin kassillisen maailmankaikkeuden huvittavinta pörrölankaa. Mitä siitä tekisin? Ei aavistustakaan!

Lanka vaihtaa väriä kirkkaan vihreästä turkoosiin. Neuloin pienen koetilkun ja huomasin, että neuleesta tulee huomattavasti raidallisempaa kuin olin kuvitellut. Siinä vaiheessa minua alkoi naurattaa. Näin itseni sieluni silmin shokeeraavan värisessä karvamato neuletakissa tyrmistyttämässä muotisuunnittelija kolleegojani. Ja sitä paitsi olin jo pitkään halunnut suunnitella 'hiha'neuletakin ilman etu- ja takakappaleita. Malli on äärimmäisen yksinkertainen. Neulotaan pitkä, huivimainen muoto. Molemmat päät ommellaan lieriöiksi niin, että syntyy hihat. Keskeltä neule jää auki ja siitä tulee selän yli vedettävä takakappale.

Jäin kuin kala karvamatokoukkuun ja neuloin takin kahdessa päivässä. Puutarhakeinuun en näiden lankojen kanssa vielä ehtinyt, mutta lankoja jäi yli ja karvamadon pikkuveli 'Pörris Pullukka' taitaa jo jossakin takaraivossa tehdä tuloaan...

Kuvat ja neuleohjeet tulee perässä, kunhan kerkeän.

Piuku